Palvelua, ei paketteja

Emme usko, että kiinteillä tuotekokonaisuuksilla voisi vastata yksilöllisiin tavoitteisiin. Tutustu esimerkkeihin tapahtumista, joiden järjestämisessä asiakas pääsi helpolla, vaikkei ratkaisu tullut kaupan hyllyltä.

Tyhjä

Salaliittojen kautta oli hyvä verkostoitua

Asiakkaamme oli järjestämässä 100 hengen kansainvälistä kokousta, jossa haluttiin tiivistää osallistujien välistä yhteistyötä sekä helpottaa verkostoitumista. Tavoitteena oli myös rentouttaa ilmapiiriä joukossa, jonka jäsenet olivat osaksi tuntemattomia toisilleen.

Kuljetimme joukon illallisjuhlaan historialliselle Wiurilan kartanolle. Paikan miljöö sopi oivallisesti vuoden kirjatapauksen, Da Vinci -koodin ratkaisemiseen. Ei, emme jakaneet opusta osallistujille, vaan loimme Opus Dein ja salaliittojen jäljille syöksyvän ongelmapelin. Ihmiset viihtyivät ja Graalin malja löytyi, tottahan toki.

"Alkuillan aikana tunnelma tiivistyi ja verkostoitumisen mahdollisuudet rennossa ilmapiirissä olivat erittäin hyvät."

"Ajankohtainen aihe herätti jo etukäteen kiinnostusta ja lisäsi osallistujien määrää."

Alkuun

Tyhjä

Valmennuspäivä jolle annettiin arvoa

Asiakastamme huolestutti se, ettei ihmisiä luultavasti kiinnosta keskustella yrityksen arvoista. Tavoitteena oli kirkastaa niiden konkreettista merkitystä arjen työhön.

Tartuimme toimeen ja päätimme järjestää kansainväliselle 80 hengen kokousväelle mieleenpainuvan ja aktivoivan iltapäivän. Valitsimme paikaksi upean Pörssiravintolan Helsingin keskustassa. Valmennusmenetelmänä käytimme kehittämäämme arvopeliä, jossa osallistujille luotiin roolit kansainvälisessä konsernissa. Heille annettiin haasteita, joita pyrittiin käsittelemään arvojen mukaisesti.

Lopuksi yhteisiä kokemuksia ja tuloksia puitiin avoimessa keskustelussa. Pelko vähäisestä osallistumisesta osoittautui aiheettomaksi.

"Valmennus yhdisti hyvin pelin tuomat kokemukset käytäntöön. Keskustelussa kävimme läpi juuri meidän omaan toimintaamme liittyviä asioita."

"Pelin tapahtumista keskusteltiin vielä seuraavassakin tapaamisessa kolmen kuukauden kuluttua."

Alkuun

Tyhjä

Hänen firmansa salaisessa palveluksessa

Kehittämispäivän tavoitteena oli löytää ryhmästä uusia voimavaroja sekä luoda positiivista henkeä.

Kuljetimme kansainvälisen tuotekehitysyksikön 60 hengen ryhmän Fiskarsin ruukinkylään. Kun teoria ja tekeminen tarjoiltiin sekoitettuna, ei osallistujia tarvinnut ravistella filmaamaan omaa James Bond -seikkailua. Rooleihin heittäydyttiin täysillä.

Elokuvan teon positiiviset kokemukset auttoivat löytämään ihmisistä uusia vahvuuksia keskusteluissa, jotka keskittyivät ryhmädynamiikkaan ja uusiutumiseen. Päivä huipentui ammattilaisten leikkaamien Bond-elokuvien maailman ensi-iltoihin. Asiaan kuului puinti siitä, kuka on paras 007.

"Yksinkertaisesti mahtava päivä, joka jätti jokaiselle suuret muistot sydämiin. Kiitos paljon!"

"Tänään opimme jokaisesta tiimimme jäsenestä jotain uutta. Olen varma, että voimme käyttää näitä uusia ominaisuuksia tulevaisuudessa busineksen tekemisessä."

Alkuun

Tyhjä

Ritarit hölläsivät haarniskojaan

Koulu halusi palkita henkilökuntansa ahkeruudesta sekä lisätä työyhteisön taitoja ratkaista sisäisiä kriisejä.

Toimme 40 ihmistä nauttimaan Meri-Teijon karun kauniista saaristomaisemista. Aloitimme valmennuksen syventymällä kuuntelemisen ja keskustelun taitoihin. Sitten oli aika nousta pyöreistä pöydistä ja etsiä yhteistä ymmärrystä Kuningas Arthurin ritarihaasteissa. Saunomisen ja illallisen jälkeen joukkueet paljastivat strategioitaan ja analysoivat uusia taitojaan.

"Erittäin positiivinen kokemus, lämmin ilmapiiri ja valmennus antoivat juuri oikeita taitoja minulle ja koko työyhteisöllemme."

"Kerrankin tekemistä, joka sopi hyvin kaikille työyhteisömme jäsenille."

Alkuun

Tyhjä

Myyjät olivat myytyjä

Tavoitteenamme oli saada asiakkaamme työyhteisön jäsenet jaksamaan paremmin sekä kehittää heidän myyntitaitojaan asiakaslähtöisimmiksi.

Järjestimme keskustelevan valmennuksen 25 hengelle asiakkaan omissa tiloissa. Pureuduimme kysymyksiin:
Miten asiakkaani ajattelee?
Kuinka tuotelähtöisyydestä päästään asiakkaan tarpeisiin perustuvaan ajatteluun?
Miten saan asiakkaani kertomaan hänelle tärkeistä asioista minulle?

Aktivoivat harjoitteet saivat oivaltamaan, miten tyytyväisyys vallitseviin oloihin saa tyytymään keskinkertaisiin ratkaisuihin.

"Sain itselleni enemmän eväitä neljässä tunnissa, kuin viiden päivän, Suomen kalleimmaksi kehutussa myyntivalmennuksessa."

"Valmennus haastoi todella arvioimaan omaa toimintaa ja vastaamaan tärkeisiin kysymyksiin."

Alkuun

Tyhjä

"Poco natale. Cosa nostra" - Pikkujoulu oli meidän asiamme.

Asiakkaamme halusi viettää erilaisen pikkujoulun sekä säästää sen järjestämisessä aikaa ja rahaa. Teimme heille tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Loimme kieltolain aikaisen salakapakan rempseän tunnelman Salon Siniseen taloon, joka oli sijainniltaan oivallinen asiakkaalle. Paikka sopi myös ilmapiiriltään nostalgiseen teemaan. Orkesteri veivasi klassista jazzia saaden 150 juhlijaa nauttimaan olostaan tanssilattialla, pöydissä ja uhkapeleissä.

Helposti ja edullisesti järjestettävä tarjoilu oli yksi paikan valintakriteereistä. Useammat juomat tarjoiltiinkin salakavalasti kahvikupeissa. Pelipöydissä kokeiltiin osuuko kortti kohdalleen ja 20-luvulla niin muodikkaat viikset saattoi käydä kiinnittämässä uudelleen meikkaajien luona, jos ne juhlahumussa olivat irtoamaisillaan. Kaikki tunsivat olevansa yhtä suurta perhettä, kun Kummisetäjahdissa yritettiin yhdessä selvittää, kuka vetelee langoista. Kun ratsialtakin vältyttiin, tapahtuma onnistui kaikin puolin.

"Texas Hold´em tuli tutuksi ja parasta oli, kun ei tarvinnut pelata omilla rahoillaan."

"Ihanaa, kun miehetkin olivat pukeutuneet teeman mukaisesti."

Alkuun

Tyhjä

Hyvinvointi on joukkuelaji

Asiakkaan tavoitteena oli lujittaa ryhmän yhteishenkeä sekä palkita heidät iloisella illanvietolla.

Asiakaspalveluosasto otti 15 jäsenen voimalla osaa Starateam -tiimikisaan, johon vuonna 2006 osallistui vuorollaan yhteensä yli 80 joukkuetta.

Ryhmä astui linja-autosta ulos kevätauringon paisteeseen. Joukkuehenki oli nostettu korkeuksiin. Hauskoissa kisalajeissa koeteltiin yhteistyötaitoja ja iloittiin onnistuneista ratkaisuista.

Kaikki sujui paremmin kuin hyvin, sillä joukkue nappasi kisassa jaetun ykkössijan. Illalla karkeloinnin lomassa joukkueen suorituksia hehkutettiin valkokankaalta katsotussa koosteessa. Pohdimme myös, mikä sai ryhmän onnistumaan yli odotusten.

"Innostavat vetäjät saivat koko porukan syttymään!"

Starateam -tiimikisa järjestetään vuonna 2008 jo kuudetta kertaa. Ryhmätyötaidot kehittyvät mukavien kokemusten ja tekemisten kautta. Haastavaa mutta hauskaa kisaa mitellään helmikuusta joulukuuhun. Valitse sopivin päivä ja ilmoita joukkueesi mukaan!

Alkuun

Tyhjä